Ihmisen parhaaksi -palkinto

Väestön hyvinvoinnin edistäjä palkitaan Ihmisen parhaaksi –palkinnolla

Korostaakseen hoitotyön merkitystä Sairaanhoitajaliitto jakaa Ihmisen parhaaksi -nimisen palkinnon Sairaanhoitajapäivillä. Palkinto on 5 000 euroa. Palkinto jaetaan vuosittain ja sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Sairaanhoitajat hoitavat koko väestöä samalla kun he toimivat yksittäisen potilaan hoitajana, edunvalvojana ja puolestapuhujana. Hoitotyön onnistumisessa on usein myös muilla tahoilla tai kansalaisilla tärkeä rooli.

Kriteerit palkinnon myöntämiselle

Palkinto voidaan myöntää sellaiselle henkilölle tai taholle, joka on edistänyt hoitotyötä ja väestön hyvinvointia ja terveyttä. Henkilö voi olla sairaanhoitaja tai muu sellainen vaikuttaja, jonka toimintaa voidaan perustellusti pitää yhteiskunnallisesti merkittävänä. Hoitotyön innovaatioita ja sairaanhoitajien työtä ja työoloja edistäneitä henkilöitä tai tahoja voidaan myös palkita.

Palkinnon saajan toimintaa voidaan pitää pitkäjänteisenä ja se on kohdistunut yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin aiheisiin. Tärkeänä pidetään palkinnon saajan toiminnan käytännönläheisyyttä ja asiakaskeskeisyyttä sekä toiminnan soveltavuutta. Toiminnasta välittyy toisen ihmisen arvostus ja vastuullisuus. Tehty työ on koitunut ihmisen parhaaksi.

Ihmisen parhaaksi palkinto 2013

Ihmisen parhaaksi -palkinnon saivat tänä vuonna sonkajärveläiset sairaanhoitajat Ella Karhu ja Elli Vornanen, jotka työskentelevät Sonkajärven terveyskeskuksen sairaanhoitajina. Heidän työssään korostuu ennaltaehkäisevän työn merkitys tavallisten kansansairauksien hoidossa. Ihmisen parhaaksi -raati näki, että heidän potilaslähtöisillä ja omahoitoisuuden lisäämiseen kannustavilla toimilla on suuri vaikutus pienen paikkakunnan terveydenhoidossa. Tunnustus haluttiin tänä vuonna antaa käytännön työtä tekeville ja näin kunnioittaa sairaanhoitajien tekemää arvokasta ja vaikuttavaa työtä.

Aiemmat palkinnon saajat

Palkinto vuonna 2012
Vuoden 2012 Ihmisen parhaaksi -palkinnon sai seinäjokelainen vt. ensihoitopäällikkö, sairaanhoitaja Jarmo Lahtela.

Lahtela on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa Etelä-Pohjanmaan ensihoidon uudistusta sekä siihen liittyvää ensihoidon palvelupäätöstä. Työnsä ohessa Lahtela toimii ensihoidon sivutoimisena tuntiopettajana. Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä vieden ensiaputaitoa niin koulutusten kuin valistustilaisuuksien kautta eri harraste- ja ammattiryhmille.

Ensihoito on täyttänyt suuren osan Jarmo Lahtelan elämää ollen sekä kutsumusammatti että harrastus. Suurimpana mielenkiinnon kohteena on ollut niin ammatillisesti, kuin vapaaehtoistoiminnankin kautta ensihoidon kehittäminen eri tavoin. Lue lisää.

Ella Karhu ja Elli Vornanen
Kuva: Salla Virta
Jarmo Lahtela
Kuva: Suomen Messut

Palkinto vuonna 2011
Vuoden 2011 Ihmisen parhaaksi -palkinto myönnettiin Seniorineuvonta Ankkuri Joensuun kaupungin vanhuspalvelujen neuvonta- ja ohjauspalvelulle.

Palvelu tukee ikääntyneiden kotona asumista muun muassa palvelutarpeiden arvioinneilla sekä palveluiden järjestämisellä. Palkinnon vastaanottavat palvelupäällikkö Irma Ahokas-Kukkonen ja vs. palvelupäällikkö Marke Varis tänään Sairaanhoitajapäivillä.

Seniorineuvonta tukee ja helpottaa ikääntyneiden käytännön elämää
Käytännön tasolla Seniorineuvonta Ankkuri tarjoaa useat palvelut yhdeltä luukulta. Samasta toimipisteestä hoidetaan muun muassa ateriapalveluasiat, ennakoivat kotikäynnit, kauppapalvelut, kotihoidon palvelusetelit, muistihoitajan ja -lääkärin vastaanotot, omaishoidontuki, sosiaalityö sekä asumisasiat ja päivätoiminta. Lue lisää.

Palkinto vuonna 2010
Vuonna 2010 palkittiin kehitysvammaisten hoitotyön kehittäjä, sairaanhoitaja Helka Liimatta, joka on uudistanut kehitysvammaisten hoitoa ja kuntoutusta perustamansa Lyhty ry:n kautta. Liimatta on sitkeällä ja rohkealla johtamistavallaan näyttänyt tietä kehitysvammaisten ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden edistämiseen.

Palkinto vuonna 2009
Vuonna 2009 palkittiin Vantaan kaupungin depressiohoitajat, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä ja merkittävää työtä masennuspotilaiden hyväksi. Vantaalla tehdyn tutkimuksen mukaan depressiohoitajamallin mukaisesti hoidetut potilaat hyötyvät selvästi saamastaan hoidosta ja 4-6 käynnillä suurimman osan tilanne helpottuu.

Ensimmäinen palkinto vuonna 2008
Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Se myönnettiin moniammatilliselle terveydenhuollon tiimille Pohjois-Pohjanmaalle Ylivieskaan. Tiimi on kehittänyt ennakkoluulottomasti työn jakoa terveyskeskuksessa potilaiden joustavan hoidon turvaamiseksi

 

 


 

 

Irma Ahokas-Kukkonen (vas.) ja Marke Varis palkittiin Sairaanhoitajapäivien avajaisissa.
Kuva: Suomen Messut
Vuoden 2010 Ihmisen parhaaksi -palkinnon saaja Helka Liimatta. Kuva: Suomen Messut
Vuonna 2009 Ihmisen parhaaksi -palkinto myönnettiin Vantaan kaupungin depressiohoitajille.
Peruspalveluministeri Paula Risikko ojensi Ihmisen Parhaaksi -palkinnon vuonna 2008 Ylivieskalaiselle moniammatilliselle terveydenhuollon tiimille johon kuuluuvat Sinikka Soukka, Jouko Mattila ja Aini Ojala.