Tiedotteet
Tiedotteet 2010
|
Terveydenhuollon resursseja tuhlataan edelleen Suomessa 11.5.2010 Sairaanhoitajat kokevat työnsä poikkeuksellisen merkitykselliseksi. Tämä selviää Sairaanhoitajaliiton tekemästä gallup-kyselystä.
Huikeat 95% vastaajista kertoi, että heidän työyhteisössään henkilöstö tekee merkityksellistä ja vastuullista työtä.
|
|
Kuolleen lapsen vanhemmat tarvitsevat moniammatillista tukea 11.3.2010 Oman lapsen kuolema on vanhemmille raskas kokemus, josta selviytymisessä he tarvitsevat monimuotoista tukea. Surututkija Anna Liisa Aho on kehittänyt ja testannut valmisteilla olevassa väitöskirjatutkimuksessaan interventiota, jonka avulla tuetaan surevien vanhempien selviytymistä. |
|
Mitä jos potilas ei noudata hoito-ohjeita? 11.3.2010 Potilasohjauksen merkitys korostuu pitkäaikaisia sairauksia sairastavien potilaiden kohdalla, koska potilaiden on elettävä sairautensa kanssa koko loppuelämänsä. Esimerkiksi kaikkiin neurologisiin sairauksiin ei ole parantavaa hoitoa ja osa sairauksista etenee hoidosta huolimatta.
|
|
Leikki lasten hoitotyön keinona 11.3.2010 -Leikin avulla suoritettu valmistelu helpottaa esimerkiksi lasten kirurgisten toimenpiteiden toteuttamista, kertoo lastensairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri Johanna Olli Sairaanhoitajapäivillä Helsingissä.
|
|
Ihmisen parhaaksi -palkinto kehitysvammaisten hoitotyön kehittäjälle 11.3.2010 5000 euron arvoisen Ihmisen parhaaksi -palkinnon saa tänä vuonna kehitysvammaisten hoitotyön kehittäjä, sairaanhoitaja Helka Liimatta. Helsingissä työskentelevä Liimatta on uudistanut kehitysvammaisten hoitoa ja kuntoutusta perustamansa Lyhty ry:n kautta.
|
|
Lisää avohoitoa ja kuntoutusta ikäihmisen hoitoon 11.3.2010 -Valtakunnalliset linjaukset haastavat kuntia vastaamaan toimintaympäristön muutokseen ja kehittämään laadukkaita palveluja iäkkäille ihmisille, sanoo erikoistutkija Seija Muurinen Terveyden ja hyvinvoinnin Laitokselta tänään Sairaanhoitajapäivillä.
|
|
Sairaanhoitaja: arvostettu asiantuntija vai uuden ajan orja? 11.3.2010 Väestön terveystarpeiden ja toimintaympäristön muutokset edellyttävät hoitotyön kliinisen asiantuntijuuden vahvistamista.
- Kliinisen asiantuntijuuden vahvistamiselle on selvä yhteiskunnallinen tilaus, sanoo Marjukka Vallimies-Patomäki Sosiaali- ja terveysministeriöstä vuosittaisilla Sairaanhoitajapäivillä tänään.
|
|
Asiakkaan terveyshyöty on kaikkein tärkein 11.3.2010 Espoossa uskotaan, että voimaantunut potilas on oman terveytensä paras edistäjä. Käyttöön on otettu kaikille terveysasemille kehitetty yhtenäinen potilaan omaa toimintaa tukeva pitkäaikaissairauksien hoitomalli, jonka avulla saadaan potilaan hoito yhtenäiseksi ja laadukkaaksi. Lähtökohtana on ollut parantaa pitkäaikaissairauksia (mm. astma, diabetes, sepelvaltimotauti ja verenpainetauti) sairastavien hoitotasapainoa ja vähentää niiden liitännäissairauksia.
Aihetta esitellään tänään julkaistussa Hoitotyön Vuosikirjassa. |
|
21.1.2010 Hallitus päätti tänään esittää sairaanhoitajille oikeutta määrätä vastaanotollaan hoitamilleen potilaille rajatusti lääkettä apteekista. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa laista esitys eduskunnalle huomenna. |
|
Henkilöstön taustojen selvittäminen tärkeä osa potilasturvallisuutta 15.1.2010 On tärkeää, että terveydenhuollon esimiehet tarkistavat työntekijöiden ammatinharjoittamisluvan aina rekrytointivaiheessa, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Katriina Laaksonen. |