Hoitotyön esimiesten valmennuspäivät

 

Aika: 27.-28.8.2014

Paikka: Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1, 33100 Tampere

Kohderyhmä: Valmennuspäivät on suunnattu osastonhoitajille ja muille lähiesimiestehtävissä toimiville.   

Ammattitaitoinen esimies johtaa myönteistä ilmapiiriä, vastaa työnjohdosta ja -organisoinnista sekä antaa rakentavaa palautetta henkilöstölle työssä onnistumisesta.

Arjessa eteen tulee mitä moninaisimpia tilanteita ja sovittelutaitoja vaativia konflikteja. Tällöin tarvitaan tietoa, taitoa ja rohkeutta. 

Hoitotyön esimiesten valmennuspäivillä saat työkaluja oman johtamistyösi hedelmälliseen toteuttamiseen.

Käytännönläheisessä valmennuksessa käsitellään työelämän haastavia tilanteita ja niistä selviämisen keinoja. Saat eväitä organisaatiosi asenteen johtamiseen ja opit motivoivan psykologian keinoja.
 
Juridiikan luennoitsija kertoo kuinka toimit, kun ratkaistavanasi on työntekijän epäasiallinen käytös, työpaikkahäirintä tai edessäsi on työntekijän työnkuvan muuttaminen.
 
Muutosvastarinta tuskastuttaa ja tuntuu laittavan keppejä rattaisiin, valmennuksessa opit kuinka suhtaudut vastarintaan, hyödynnät sitä ja käännät sen positiiviseksi voimaksi.
 
Päivät sisältävät asiantuntijaluentojen lisäksi  käytännön harjoitteita, joiden avulla osallistujat saavat konkreettisia eväitä työssään esille nouseviin haasteisiin.
 
Varaa paikkasi jo nyt ja tule vahvistamaan osaamistasi asiantuntijoiden käytännön neuvojen ja harjoitusten sekä kollegoidesi avulla. 
 
 
Johtamisen kulmakivet -kirjan (Fioca Oy) tekijät Tiina Mäki ja Ulla-Riitta Parikka luennoivat valmennuspäivillä. Uutuuskirja on saatavilla valmennuksessa.
Esimiestyön valmennuspäivät ovat tiedon ja käytännön harjoitusten kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa. Päiviltä et lähde ilman esimiestyössä tarvittavia eväitä. 
Vesa Nissinen, Deep Lead

Seminaarin asiantuntijoina toimivat:

  • Deep Lead- syväjohtamisen kehittäjä, KT Vesa Nissinen,
  • Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö- ja kehittämispalveluiden osastopäällikkö, FT Tiina Mäki, 
  • asianajaja, varatuomari Ulla-Riitta Parikka Beneficeltä ja 
  • Makke Leppänen; valmentavan psykologian maisteri ja johdon valmentaja.


Vesa Nissinen toimii johtamisen ja esimiesvalmennuksen dosenttina Lapin Yliopistossa. Lisäksi hän on Deep Leed yrityksen perustaja, Senior Partner ja johtoryhmän jäsenen. Vesa on toteuttanut henkilökohtaista valmennusta mm. Helsingin Yliopiston, Lemminkäisen, Rajavartiolaitoksen ja Metsäliiton johdolle. Lisäksi Nissinen on valmentanut Lääkäriliiton johtoryhmää, esimiehiä ja työtiimejä. Vuonna 2008 hänet palkittiin valtakunnallisella MENSA palkinnolla vuorovaikutuksellisen johtamisen kehittämisestä Suomessa.

Makke Leppänen

 


Seminaaripäivillä kuulet Makke Leppästä; valmentavan psykologian maisteria ja  johdon valmentajaa. Hän on ihmisten motivoinnin ja organisaation asenteen johtamisen asiantuntija. Leppänen on yhteistyössä Ilona Rauhalan kanssa kirjoittanut menestyskirjan "Johda ihmistä - Psykologiaa johtajille" sekä "pääasia -organisaation psykologinen pääoma".

Tiina Mäki, Helsingin kaupunki

 

Tiina Mäki on toiminut sosiaali- ja terveydenhuollossa useissa organisaatioissa johto- ja esimiestehtävissä. Hän on kehittänyt henkilöstöjohtamista, laatujohtamista ja muutosjohtamista. Hän toimittanut yhteistyössä Terttu Pakarisen kanssa kirjan Henkilöstöjohtaminen kurkiauran kärkeen – uudistumisen sykettä kuntapalveluihin (2014, Edita). Lisäksi hänellä on, yhteistyössä Ulla-Riitta Parikan ja Anna-Maija Liedenpohjan kanssa, parhaillaan työn alla keväällä ilmestyvä kirja lähiesimiestyön haasteista. 

 

Ulla-Riitta Parikka, Benefice


Lainopillisena asiantuntijana ja neuvottelijana työmarkkinajärjestöissä sekä kunta-alalla toiminut varatuomari Ulla-Riitta Parikka on osallistunut lukuisiin kolmikantaisiin työelämän, kunnallishallinnon ja sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön kehittämis- sekä valmisteluryhmiin.

PÄIVIEN OHJELMA

I päivä

08.30 - 09.00 Kahvit ja ilmoittautuminen

09.00 - 09.05 Päivien avaus
 

Lähijohtamisen arjen koirakoulu, Tiina Mäki

09.05-10.00 Kuinka selviät esimiestyön haasteista,

10.00-10.15 Tauko

10.15-11.00 Edellinen aihe jatkuu
 

Juridiikkaa, psykologiaa ja maalaisjärkeä, Ulla-Riitta Parikka

11.00-11.45 Rekrytointi -  kun todellisuus ei vastaa odotuksia

11.45-12.45 Lounas

12.45 – 13.30 Työntekijän työnkuvan muuttaminen, oikeus vai velvollisuus, kuinka ja miten

13.30 – 14.00 Kahvit

14.00 - 15.30  Työntekijän epäasiallinen käytös, häirintä ja ristiriitatilanteet

15.30 Päivän päätös

 

II päivä

08.30 - 09.00 Kahvit 

09.00 - 09.05 Päivien avaus
 

Psykologiaa esimiehille, Makke Leppänen

09.05-10.00  Johda omaa energiaasi ja tunnista avainhenkilösi

10.00-10.15 Tauko

10.15-11.00 Motivoimisen psykologiaa ja  Arvostavaa kommunikaatiota
 
11.00-11.45 Johda yksilöiden ja koko organisaation asenteita

11.45-12.45 Lounas

 

Muutosjohtamisen "mörkö", Vesa Nissinen

"Muutoksia ei voi hallita, voi vain olla niitä edellä",
Drucker 2000
 

12.45 – 13.30 Vastarannan kiiskejäkin tarvitaan

13.30 – 14.00 Kahvit

14.00 - 15.30 Mahdollistatko muutoksen - työkaluja esimiehelle

15.30 Seminaarin päätös

 

Hinta:
2 päivää jäsenhinta 397€+alv ja
2 päivää normaalihinta 447€+alv. 
1 päivä jäsenhinta 238€+alv ja 
1 päivä normaalihinta 273€+alv.

 

Erikoishinta: Sokos hotel Ilveksessä: 

Yhden hengen huone EUR 109/huone/yö
Kahden hengen huone EUR 129/huone/yö

Huonehinta sisältää runsaan buffet-aamiaisen. 

Kiintiötunnus: Fioca.

Varaukset: Sokos myyntipalvelu puhelin 020 1234 600, sokos.hotels@sok.fi, viimeistään 13.8.2014.