Kirjoittajan ohjeet
TUTKIVA HOITOTYÖ -lehti julkaisee suomen- ja ruotsinkielisiä alkuperäisartikkeleita, jotka edistävät näyttöön perustuvan hoitotyön käytännön kehittämistä. Lehdessä julkaistaan pääsääntöisesti empiirisiä tutkimuksia ja systemoituja kirjallisuuskatsauksia. Sisällöllisesti mielenkiinnon kohteena ovat hoitotyön kehittäminen ja erityisesti hoitotyön interventiot sekä niiden vaikuttavuuden arviointi. Kaikki alkuperäisartikkeleiksi tarjotut käsikirjoitukset käyvät läpi ns. vertaisarvioinnin (peer review). Kirjoittajien nimiä ei tässä yhteydessä ilmoiteta arvioijille eikä arvioijien nimiä kirjoittajille.
Artikkelissa saa olla kokonaisuudessaan noin 33 000 merkkiä välilyönteineen (sisältäen tekstin, tiivistelmät, taulukot, kuviot ja lähteet). Artikkelin taulukoiden ja kuvioiden merkkimäärät arvioidaan sivumäärän mukaan siten, että puolen sivun taulukkoon lasketaan 2 250 merkkiä. Teksti kirjoitetaan rivivälillä kaksi A4-kokoiselle paperille käyttäen vasemmalla 3 cm:n marginaalia. Vasen marginaali tasataan, oikeaa ei. Tavutusta ei käytetä. Sivunumerot merkitään oikeaan yläkulmaan (ei otsikkosivulle).Käsikirjoituksessa tulee olla1. Otsikkosivu, jolle kirjoitetaan käsikirjoituksen otsikko, kirjoittajien etu- ja sukunimi, oppiarvo suomeksi ja englanniksi, asema työssä, toimipaikka ja sähköpostiosoite. Lisäksi ilmoitetaan yhdyshenkilön nimi, osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Erilliselle lehdelle (ilman sivunumerointia) merkitään otsikko, käsikirjoituksen tekstien kokonaismerkkimäärä välilyönteineen sekä kuvioiden ja taulukoiden arvioitu sivumäärä.2. Tiivistelmä kirjoitetaan samalla kielellä kuin itse artikkeli. Se saa sisältää noin 1 250 merkkiä. Tiivistelmässä kerrotaan artikkelin keskeinen sisältö: tutkimuksen tarkoitus, aineisto ja menetelmät, tulokset ja päätelmät. Tiivistelmän yhteyteen kirjoitetaan 3–5 asiasanaa indeksointia varten.3. Englanninkielisen tiivistelmä, jonka pitää olla suora käännös alkuperäiskielen tiivistelmästä ja sen kielen tarkastus on tekijöiden vastuulla. Tiivistelmän alussa on käsikirjoituksen otsikko sekä lopussa asiasanat englanniksi. Tekijöiden nimiä ei mainita.4. Tekstisivut. Tekstin jäsentely riippuu kirjoituksen luonteesta. Siinä noudatetaan yleisiä tieteellisen artikkelin kirjoittamisesta esitettyjä ohjeita. Empiiriseen tutkimukseen perustuvan artikkelin pääosiksi suositellaan esimerkiksi seuraavia: lyhyt johdatus aiheeseen ilman otsikkoa, tutkimuksen lähtökohdat/kirjallisuuskatsaus, tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat/tutkimustehtävät, aineisto ja menetelmät (kohderyhmä/tutkimukseen osallistujat, aineiston keruu, aineiston analyysi), tulokset, pohdinta, päätelmät ja ehdotukset käytännön hoitotyön kehittämiseksi. Pohdinnassa tulosten tarkastelun lisäksi tulee selvittää tutkimustulosten luotettavuutta ja tutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Väliotsikoiden tulee olla lyhyitä ja selkeitä. Käsikirjoituksessa suositellaan käytettäväksi kaksitasoista (enintään kolmitasoista) otsikointia. Pääotsikot kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, toisen tason otsikot pienillä ja kolmannen tason otsikot pienin kursiivikirjaimin.5. Tekstin kirjallisuusviitteet, joissa merkitään yleensä tekijä ja vuosiluku sulkeisiin (Kääriäinen 2008). Jos tekijöitä on kaksi, merkitään molempien sukunimet (Vuori ja Åstedt-Kurki 2010), jos useampia, vain ensimmäisen sukunimi ja ym. (Utriainen ym. 2010). Yhteisöistä merkitään nimi ja painovuosi (STM 2009). Jos viitteitä esitetään useita peräkkäin (suositeltava enintään neljä), ne järjestetään julkaisuvuoden mukaan vanhimmasta uusimpaan ja samana vuonna julkaistut aakkosjärjestykseen.6. Taulukot ja kuviot tehdään kukin erilliselle sivulle, numeroituna ja otsikoituna. Taulukon otsikko sijoitetaan yläpuolelle ja kuvion otsikko alapuolelle. Otsikkotekstin tulee kertoa, mitä taulukko tai kuvio esittää. Taulukot ja kuviot numeroidaan juoksevasti, ja vastaavat numerot on mainittava myös tekstiin sijoitetuissa viitteissä.7. Lähdeluettelon (otsikko Lähteet) tulee sisältää kaikki tekstissä mainitut lähteet ja vain ne. Lähteet luetellaan aakkosjärjestyksessä seuraavasti:Lehtiartikkelit: Utriainen K, Kyngäs H, Nikkilä J. 2010. Ikääntyvien sairaanhoitajien työhyvinvointi suomalaisissa sairaalaorganisaatioissa. Tutkiva Hoitotyö 8(1), 36–42.Klemetti S, Kinnunen I, Suominen T, Antila H, Vahlberg T, Grenman R, Leino-Kilpi H. 2010. The effect of preoperative fasting on postoperative thirst, hunger and oral intake in paediatric ambulatory tonsillectomy. Journal of Clinical Nursing 19(3/4), 341–350.Kirjat: Polit DF, Beck CT. 2008. Nursing research: generating and assessing evidence for nursing practice. Eight Edition. Lippincott Williams & Wilkins, Philadelphia.Artikkeli kirjassa: Lindström B, Monica E. 2010. Salutogeeninen lähestymistapa terveyteen – teoria terveyden resursseista. Teoksessa: Pietilä A-M. (toim.) Terveyden edistäminen. Teorioista toimintaan. WSOYpro Oy, Helsinki, 32–52.Internet-lähde: WHO 2008. Commission on Social Determinants of Health. Closing the gap in a generation: health equity through action on the social determinants of health. www.who.int/social_determinants/final_report/en/ (12.5.2010).
Artikkelien kieliasua koskeviin kysymyksiin vastaa lehden kielentarkistaja Jenni Viinikka, jenni.viinikka(at)helsinki.fiKäsikirjoitus saatekirjeineen lähetetään sähköpostitse doc-muodossa yhtenä tiedostona osoitteella: tarja.polkki(at)oulu.fi ja kopiona minna.kataja(at)sairaanhoitajaliitto.fi. Saatekirjeestä on käytävä ilmi, onko artikkeli tai sen osa julkaistu samanlaisena jossakin muussa julkaisussa tai onko se tai sen osa lähetetty arvioitavaksi johonkin muuhun lehteen.Julkaisusopimus: Käsikirjoituksen hyväksymisen jälkeen tekijälle tai tekijöille lähetetään allekirjoitettavaksi julkaisusopimus, jolla julkaisuoikeudet siirtyvät Suomen sairaanhoitajaliiton osakeyhtiö Fiocalle.Arvioinnissa käytettävä lomake löytyy internetissä osoitteesta: www.sairaanhoitajaliitto.fi/ammatilliset_urapalvelut/julkaisut/tutkiva_hoitotyo/artikkelin_arviointilomake