Mielenterveyspotilaan kokemuksiin ja vahvuuksiin perustuva hoitotyö

Psykiatrisen potilaan hoitoprosessissa keskeisiksi tulisi nostaa potilaan vahvuudet ja kyvykkyydet.

”En halua kuolla, haluan elää. Haluan löytää oman itseni. Haluan palata täysin omaksi itsekseni.” (Potilaan kokemus psykoosista. Koivisto 2003.)

Potilaan kokemus psykoosista on kertomus hädästä, kun hän menettää ajatustensa ja toimintansa hallinnan. Potilaan minuus muuttuu. Hänen ajatuksensa ja olemisensa keskittyvät yrityksiin säilyttää itsehallinta. Potilas pyrkii estämään muutosta, jonka hän kokee tapahtuvan vääjäämättömästi ja pakottavana ulkopuolelta tulevien voimien vaikutuksesta. Potilaan kokemus on niin kokonaisvaltainen, että se vie kaiken energian.

Rauhalan (1996) mukaan ihmisen kokonaisvaltainen oleminen toteutuu kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationaalisuuden vastavuoroisuudessa. Kehollisuudella tarkoitetaan elämää toteuttavien ja ylläpitävien orgaanisten prosessien kokonaisuutta. Tajunnallisuus on merkityskokemusten kehkeytymisen, niiden keskinäisiin suhteisiin asettumisen ja niiden jatkuvan muuttumisen prosessi. Situationaalisuus tarkoittaa ihmisen tajunnallisuuden ja kehollisuuden suhteutuneisuutta ympäristöönsä ja elämäntilanteeseensa. Holistisena kokonaisuutena ihminen kykenee jatkuvassa muuttumisen tilassa olevana säilyttämään suhteellisen ehyen mielellisen järjestelmän.

Yksilön tasolla kukin rakenteiden ja prosessien (esim. aivot ja fysiologiset järjestelmät, havainnot, arvot, tavoitteet, motiivit, käytös) osa ja kukin lähi- ja etäympäristön (esim. sosiaaliset suhteet, koti, kasvu, naapurusto, kulttuuri) osa saa merkityksensä ja roolinsa yksilön kokonaistoimivuudessa (Magnusson & Mahoney 2006).

Useimmiten ihminen, niin tahtoessaan, kykenee ymmärtämään omia kokemuksiaan ja toimintaansa (Aspinwall & Staudinger 2006). Toisinaan kokemus ja toiminta on helppo yhdistää. Joskus taas ilmenee tilanteita, jolloin kokemus ja toiminnan kohde jäävät epäselviksi tai mahdottomiksi ymmärtää. Myös tällaisessa yhteydessä kokemus ja elämys ovat ihmiselle todellisia ja myös näissä tilanteissa ihminen pyrkii ylläpitämään eheyttä ja ymmärtämään itseään (Rauhala 1996, Perttula 2006.) Nämä ovat ihmisyyteen kuuluvia vahvuuksia, joita voi hyödyntää psykiatrisen potilaan hoitotyössä. Vahvuuksien hyödyntäminen tarjoaa mahdollisuuden tukea potilasta hänen persoonallisuutensa ja elämäntaitojensa kehittymisessä ja siinä, että hänen kokemuksensa elämänhallinnasta paranee (Koivisto 2003.)

Potilas aktiivisena toimijana psykiatrisessa hoitotyössä

Perinteisesti psykiatrisen potilaan hoitotyö painottuu edelleen häiriöihin, sairauksiin, patologiaan, vajavuuksiin, diagnostisointiin ja oireiden hoitoon. Tällaisesta lähestymistavasta puuttuvat kyvykkyyden ja vahvuuksien näkökulmat. Näitä vahvuuksia olisivat myönteinen itsekunnioitus, hallinnan tunne, suhteet toisiin ihmisiin ja elämän tarkoituksellisena kokeminen. Nämä ovat ratkaisevia tekijöitä, kun kuvataan terveenä pysymistä ja sen edellytyksiä. (National Research Council 2000). Psykiatrisen potilaan hoitotyön keskeinen kehittämiskohde voisi olla hoitoprosessin suunnittelu ja toteutus niin, että keskeisenä ovat potilaan vahvuudet ja kyvykkyydet (Aspinwall & Staudinger 2006).

Muutoksen aikaansaaminen hoitotyössä edellyttää lisää toiminnan kehittämistä ja tutkimusta, jossa keskitytään potilaan vahvuuksiin ja ongelmien ehkäisyyn. Esimerkiksi Peplau (1992) on ehdottanut mielenterveyden, ei mielen sairauden, määrittelemistä potilaan hoidon lähtökohdaksi. Potilaalla on aina arvokkaita voimavaroja, jos ne etsitään ja niitä vahvistetaan ajoissa. Voimavarojen löytyminen vaatii aina potilaan kokemuksesta lähtevää potilaan ja hoitajan välistä tavoitteellista yhteistyötä (Koivisto 2003.)

Nykyaikaisessa hoitotyössä psykiatrisen potilaan kuuluu olla omassa hoidossaan aktiivinen toimija, joka tulkitsee itse omia kokemuksiaan ja toimintojaan. Näin hän voi vaikuttaa toimintaansa ja ympäristöönsä kykyjensä ja taipumustensa mukaisesti. Edellytys on, että potilas nähdään ja hyväksytään kokonaisvaltaisena ihmisenä, jolla on kykyjä itsereflektointiin ja että hänen yksilöllisesti vaihtelevaan tietoisuutensa kehittymiseen luotetaan. Potilaan tietoisuuden kehittyminen muodostuu ennakoinnin, kontrollin ja tulevaisuuden suunnittelun ytimeksi. Tietoisuuden kehittyminen mahdollistaa toisten ja oman käyttäytymisen arvioinnin. Tietoinen ongelman ja voimavarojen pohdinta mahdollistaa henkilökohtaisiin mahdollisuuksiin tarttumisen. Tutkimustulokset osoittavat, kuinka usko omaan kykyyn säädellä tunnekokemuksiaan vaikuttaa suoraan esimerkiksi masennuksen määrään. Lisäksi suuri joukko tutkimuksia osoittaa, että itseluottamus lisääntyy nimenomaan onnistumis- ja menestyskokemusten kautta (Aspinwall & Staudinger 2006).

Johtopäätökset

Potilaiden ainutkertaiset, yksilölliset, elämäntilanteeseen liittyvät kokemukset ovat psykiatrisen potilaan hoitotyön lähtökohta ja ydin. Kokemustensa kautta ihminen pohtii omaan elämäänsä liittyviä peruskysymyksiä, omaa suhtautumistaan niihin ja toimintaansa näissä yhteyksissä. Vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa avaa mahdollisuuksia tarkastella omaan elämäänsä liittyviä kokemuksia uudenlaisista ja vaihtoehtoisista näkökulmista (Janhonen & Sarja 2000). Ihminen ei voi muuttaa tapahtuneita tosiasioita omassa elämässään. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus tulkita omat kokemuksensa uudesta näkökulmasta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja rauhoittaa oma tilanteensa. Käytännössä tämä lisää omaa mielenrauhaa ja luo tilaisuuden tärkeiden elämäntaitojen karttumiseen.

Kun psykiatrisen potilaan hoitotyössä keskitytään ihmisen kokemuksiin ja kasvun tukemiseen, voidaan lisätä potilaan tietoisuutta itsestään, jolloin myös potilaan selviytyminen elämäntilanteestaan helpottuu. Hoitotyössä luotetaan siihen, että potilailla on kykyjä työskennellä tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti itsesäätelyn kehittymiseksi. Myös mielenterveyspotilaalla on tarve mielen johdonmukaisuuteen ja eheyteen. Hän tahtoo ymmärtää omaa elämäntilannettaan ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä vähitellen yhä enemmän. Vahvuuksien löytäminen ja käyttöönotto tukevat tietoisuuden kehittymistä. Onnistumisen kokemukset puolestaan edistävät itseluottamuksen vahvistumista ja samalla tukevat potilaan selviytymistä mielenterveyteen liittyvistä vaikeuksista. Hoitajan tehtävä on vaikeina aikoina nostaa esiin ja tukea potilaan myönteisiä tunteita ja kokemuksia. Hän voi asiantuntijana vahvistaa potilaan itseluottamusta ja tulevaisuuden uskoa. Itseluottamus, optimismi, toivo ja luottamus ovat parhaita elämän rakennusaineita. Tämä on keskeistä muistaa aina, ei vain silloin kun elämä on helppoa, vaan erityisesti silloin, kun elämä on vaikeaa (Aspinwall & Staudinger 2006).

Vahvuuksiin ja myönteisyyteen perustuva psykiatrisen potilaan hoitotyö tarjoaa yhden parhaista tavoista auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä. Parhaat terapeutit eivät pelkästään paranna vahinkoja, he auttavat ihmisiä tunnistamaan vahvuutensa ja hyveensä ja rakentamaan niitä. Kasvava tutkimusaineisto puhuu sen puolesta, että myönteisillä tunteilla on tärkeä edesauttava vaikutus ajatteluun ja ihmisten kykyyn toimia. Myönteinen tunne edistää kognitiivista joustavuutta ja kykyä omaksua erilaisia näkökulmia. Myönteiset tunteet ja optimismi voivat myös olla itsehallinnan lähde ja voimavara vaikeista tilanteista selviytymisessä. Optimismin ja myönteisten tunteiden on todettu vähentävän ”puolustautuvuutta” ja antavan ihmisten nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat (Aspinwall & Staudinger 2006).

 --------------------------------------------------------------------

Psykiatristen potilaiden perinteinen hoitotyö

Potilaan saama psykiatrinen hoito perustuu perinteisesti lääketieteelliseen diagnoosiin. Diagnoosiin perustuvassa potilaan hoidossa korostuu asiantuntijalähtöisyys. Potilaan tilanteen määrittelyä ohjaavat sairauskertomus ja siinä ilmenevä diagnoosi (Talseth ym. 2001). Potilaan auttamismenetelmät perustuvat ensisijaisesti psykiatriassa ja psykologiassa kehitettyihin tutkimuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkehoidon tukemana potilas osallistuu mahdollisuuksiensa ja osaltaan myös oman kiinnostuksensa perusteella erilaisiin yksilö- tai ryhmäterapioihin. Terapiat pohjautuvat erilaisiin vaihtoehtoisiin lähtökohtiin ja lähestymistapoihin (Alanen 1997).

Terapioiden todellisesta hyödystä mielenterveyspotilaan hoidossa on keskusteltu paljon(Alanen 1997). Jos hoitajalla ei ole terapeutin koulutusta hänellä voi olla vaikeuksia löytää oma paikkansa sekä mielenterveyspotilaan yksilöllisessä hoidossa (Latvala & Janhonen 1998) että hoitoon osallistuvissa moniammatillisissa työryhmissä (Vuokila-Oikkonen 2003).

Hoitaja kohtaa mielenterveyspotilaan yleensä psykiatrisella osastolla tai avohoidossa. Sairaalan osastolla mielenterveyspotilaat yhdistävät yksilöllisesti ja mahdollisuuksiensa mukaan tarjotut hoitotilanteet omaan olemiseensa (Koivisto 2003). Mielenterveyspotilaan kokemus omasta tilanteestaan jää vähäiselle huomiolle perinteisen lähestymistavan mukaisessa hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa (Musker&Byrne 1997). Kuitenkin juuri potilaan kokemuksen ohittaminen lisää potilaan kokemaa voimattomuutta oman tilanteessa käsittelyssä (Koivisto 2003). Hoitohenkilökunta määrittelee tämän voimattomuuden potilaan kykenemättömyydeksi (Abma 1998). Kykenemättömyys ja voimattomuus ovat kuitenkin eri asioita. Kun henkilökunta määrittelee voimattomuuden kykenemättömyydeksi, hoito tukee ja samalla lisää mielenterveyspotilaan voimattomuutta.

Kaunokirjallisuudessa on lukuisia esimerkkejä mielenterveyspotilaan kokemasta psyykkisestä tilasta sairautensa aikana (North 1987). Myös terapeutit ovat kuvanneet potilaiden kokemuksia ja psyykkistä tilaa niin kaunokirjallisuudessa kuin tutkimuksissaankin (Johansson 1987). Tämä potilaan kokemus voisi olla hoitotyön lähtökohtana ja samalla se näkökulma, jonka potilas itse ja hoitaja voisivat viedä potilaan ja hänen omaistensa kanssa työskentelevään moniammatilliseen työryhmään.

Psykiatrisen potilaan hoitotieteeseen perustuva hoitotyö

Hoitotieteessä korostetaan ihmisen kokonaisvaltaisuutta. Ihminen on jakamaton ja ainutlaatuinen omissa suhteissaan ja elinympäristössään (Tuomi 1997). Ihmisen kokonaisvaltaisuus voi toteutua, kun potilaan ajankohtaiset, tämänhetkiseen elämäntilanteeseen liittyvät kokemukset ja näihin kokemuksiin liittyvät merkitykset otetaan potilaan (ja tarvittaessa omaisten) ja hoitajan välisen yhteistyön lähtökohdaksi (Koivisto 2003). Potilaan kokemukset luovat perustan yhteistyössä sovittaville auttamismenetelmille. Moniammatillisen työryhmän ja potilaan (tarvittaessa omaisten) välisessä vuorovaikutuksessa potilas ja hänen perheensä löytävät itsestään ja toisistaan vahvuuksia ja selviytymiskeinoja arkielämään. Näitä vahvuuksia ja selviytymiskeinoja voidaan kutsua potilaan näkökulmasta ilmaisulla riittäväksi koettu eheys (Koivisto 2003). Nämä vahvuudet ja selviytymiskeinot toimivat myös puskureina mielenterveyden ongelmia vastaan (Aspinwall & Staudinger 2006). Potilaan ja omaisten vahvuuksien ja selviytymiskeinojen kartoittaminen auttavat hoitoon osallistujia löytämään yhteisen toiminnan kohteen ja lisäävät heidän keskinäistä yhteisymmärrystään. Peplau (1992) nimeää tämän toiminnan molemminpuoliseksi tietoisuuden lisääntymiseksi.

 Lähteet

Abma TA. 1998. Storytelling as Inquiry in Mental Hospital. Qualitative Health Research 8(6):821-838.

Alanen YO. 1997. Schizophrenia: Its origins and Need – Adapted Treatment. H. Karnac Books Ltd. London.

Aspinwall LG.&Staudinger UM. 2006. Ihmisen vahvuuksien psykologia: kehittyvän tutkimuskentän kysymyksiä. Teoksessa: Aspinwall LG.&Staudinger UM. (toim.) Vahvuuksien psykologia. Edita, Helsinki, 21-33.

Janhonen S.& Sarja A 2000. Data analysis method for evaluating dialogic learning. Nurse Education Today 20, 106-115

Johansson A. 1987. Skitsofrenia sairaus vai elämänmuoto. WSOY. Juva.

Koivisto K. 2003. Koettu hallitsematon minuus psykoottisen potilaan hoitotyön lähtökohdaksi. Akateeminen väitöskirja Series D 721 Medica. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Lääketieteellinen tiedekunta. Oulun yliopisto.

Latvala E.& Janhonen S. 1998. Helping methods used by nurses in a psychiatric hospital environment. International Journal of Nursing Studies 35, 346-352

Magnusson D.&Mahoney JL. 2006. Holistinen lähestymistapa myönteisen kehityksen tutkimuksessa. Teoksessa: Aspinwall LG.&Staudinger UM. (toim.) Vahvuuksien psykologia. Edita, Helsinki, 232–250.

Musker M & Byrne M 1997. Applying empowerment in mental health practice. Nursing Standard 11:45–47.

National Research Council (U.S.) Committee on Future Directions for Behavioral and Social Sciences Research at the National Institutes of Health. 2000. New horizons in health: an integrative approach / Committee on Future Directions for Behavioral and Social Sciences Research at the National Institutes of Health, Board on Behavioral, Cognitive, and Sensory Sciences, Commission on Behavioral and Social Sciences and Education, National Research Council ; Burton H. Singer and Carol D. Ryff (toim.) Washington, D.C : National Academy Press , 2001

North CS. 1987. Ulos psykoosista. Simon & Schuster. New York.

Peplau HE. 1992. Interpersonal Realtions: A theoretical framework for application in nursing research. Nursing Science Quartely 5:13–18.

Perttula J. 2006. Kokems ja kokemuksen tutkimus. Fenomenologisen erityistieteen tieteenteoria. Teoksessa: PerttulaJ. & Latomaa T. (toim.) Kokemuksen tutkimus: Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. Dialogia Oy, Helsinki, 115-162

Rauhala L. 1996. Tajunnan itsepuolustus. Yliopistopaino. Helsinki.

Talseth AG., Jacobson L&Nordberg A. 2001. The meaning of Suicidal psychiatric inpatients’ experiences of being treated by physicians. Journal of Advanced Nursing 34(1):96-106.

Tuomi J. 1997. Suomalainen hoitotiedekeskustelu. Jyväskylä University Printing House. Jyväskylä. and ER-paino Ky. Lievestuore.

Vuokila-Oikkonen P. 2003. Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset. Akateeminen väitöskirja Series d 704 Medica. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Lääketieteellinen tiedekunta. Oulun yliopisto.

 

 

 

 

 

 


Kirjoittaja: Kaisa Koivisto, Sirpa Janhonen, Irma Kiikkala

« Takaisin