Sairaanhoitaja ja vieritutkimukset

Vieritutkimuksia tekevät sairaanhoitajat hyötyivät Oulun yliopistollisen sairaalan pilottihankkeessa yhdyshenkilöiden tuesta ja ohjeistuksesta: glukoosimääritysten laatu ja potilasdokumentointi parani. Onnistunut toimintamalli lähti kiertoon koko sairaalassa.

Kirsti Ojala, Armi Oikarinen, Outi Mäkitalo, Annikki Savolainen

Vieritutkimus on sairauksien diagnostiikkaan tai hoidon seurantaan tarkoitettu laboratoriotutkimus. Vieritutkimusten nopea lisääntyminen, laitteiden kehittyminen sekä terveydenhuollon palveluprosessien vaatimukset laboratoriotulosten nopeasta saatavuudesta ovat johtaneet siihen, että hoitotyöntekijät tekevät yhä enemmän laboratoriotutkimuksia vieritutkimuksina.
Erityistä huomiota tulisi kiinnittää testin suorittamisen helppouteen ja tuloksen tulkinnan selkeyteen. (Leino 2001, Pearson 2006.)
Vieritutkimusten lisääntynyt käyttö asettaa monenlaisia haasteita tulosten oikeellisuudelle, sillä ne johtavat usein nopeisiin hoitopäätöksiin (Ihalainen ym. 2002, Ehrmeyer & Laessig 2007) ja vaikuttavat näin myös potilasturvallisuuteen.
Niiden merkitys kasvaa erityisesti silloin, kun muita laboratoriopalveluja ei ole saatavilla.
Oikein käytettynä vieritutkimukset tehostavat potilaan hoitoa. Sen sijaan niiden puutteellinen laatu voi johtaa virheratkaisuihin ja laiminlyönteihin vaarantaen potilasturvallisuutta. Periaatteena on, että vieritutkimuksen tuloksen tulee olla aina luotettava, ottipa sen kuka tahansa ja missä olosuhteissa tahansa.
Onnistunut vieritutkimus edellyttää sen kaikkien vaiheiden ymmärtämistä sekä virhelähteiden minimoimista jokaisessa vaiheessa. Hoitotyöntekijälle on yhtä tärkeää osata ottaa ihopistonäyte oikein kuin ymmärtää laitteen toimintaperiaate, tuloksen oikeellisuus ja laatu sekä tutkimuksen kliininen merkitys.
Standardi (SFS-EN ISO 22870) määrittelee erityisvaatimukset vieritestausten laadulle ja pätevyydelle. Kansallisten ohjeiden ja suositusten tarkoituksena on lisätä potilasturvallisuutta sekä varmistaa, että testien käyttäjillä on tarvittavat tiedot ja valmiudet suorittaa testejä (Weber 2003.)
Vieritutkimuksen tekeminen ja luotettavan tuloksen aikaansaaminen edellyttää perehtyneisyyttä ja ohjeiden noudattamista sekä ammattiryhmien välistä yhteistyötä, jossa kaikkien tulee pyrkiä suorittamaan oma osuutensa mahdollisimman laadukkaasti (vrt. Liikanen 2003, 2005).
Vieritutkimusten laatua voidaan parantaa myös koulutuksella ja asianmukaisella perehdytyksellä.

Verenglukoosi vieritutkimuksena
OYSssa aloitettiin 2006 laboratorion koordinoima pilottihanke, jonka tavoitteena oli hoito-osastoilla työskentelevien sairaanhoitajien ja perushoitajien tekemien verenglukoosimittausten laadun parantaminen. Pilottiosastoiksi valittiin kaksi hoito-osastoa.
Kaksi vuotta kestäneessä hankkeessa keskityttiin yhtenäisten verenglukoosivierilaitteiden hankintaan, ohjeistuksen laatimiseen ja opastamiseen, laadunvarmistukseen sekä tulosten tallentamiseen tietojärjestelmiin. Ohjaamisessa käytettiin porrastettua ohjausjärjestelmää.
Laboratorion vieritutkimuskoordinaattori koulutti pilottiosastojen valitsemat yhdyshenkilöt, jotka puolestaan ohjasivat työtovereitaan hoito-osastoilla. Hankkeeseen osallistuneilla osastoilla hoitotyöntekijöiden vieritutkimuksina suorittamien glukoosimääritysten laatu
saatiin yhtenäisemmäksi. Koulutusjärjestelmä näytti toimivan ja potilastulosten dokumentointi parani.
Hyviin kokemuksiin perustuen samaa toimintamallia on jo lähdetty toteuttamaan sairaalan muihinkin yksiköihin.
Tämä artikkeli perustuu vierianalytiikan valtakunnallisten erikoistumisopintojen yhteydessä toteutettuun, vierianalytiikan käytänteitä kehittävään tutkimukseen, jossa haastateltiin OYSn vieritutkimusprosessin kehittämishankkeeseen osallistuneita sairaanhoitajia ja perushoitajia.
Artikkelissa haastateltavista käytetään nimikettä hoitotyöntekijä.
Kehittämistehtävän tarkoituksena oli valottaa hoitotyöntekijöiden kokemuksia verenglukoosin mittaamisesta vieritutkimuksena sekä kehittää jatkossa siihen liittyvää ohjaustoimintaa ja laatua.

Metodina teemahaastattelu
Koska kehittämistehtävässä haluttiin tutkia OYSn pilottihanketta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja juuri sellaisena kuin hankkeessa mukana olleet hoitotyöntekijät sen itse kokivat, tutkimukseen valittiin kvalitatiivinen lähestymistapa (Field & Morse 1985, Hirsjärvi & Hurme 2004).
Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla pienryhmissä seitsemää hankkeessa mukana ollutta hoitotyöntekijää. Pilottiosastojen osastonhoitajat valitsivat haastateltavat haastattelijoiden toiveiden mukaisesti.
Tavoitteena oli saada haastateltavaksi erilaisen koulutuksen saaneita ja eripituisen työkokemuksen hankkineita hoitotyöntekijöitä (vrt. Sipilä ym. 2007). Näin pyrittiin saamaan esiin erilaisia näkemyksiä pilottihankkeen toteutumisesta.
Haastattelujen runkona oli kolme teema-aluetta, joiden avulla selvitettiin hoitotyöntekijöiden kokemuksia pilottihankkeen toteutumisesta sekä heidän käsityksiään vieritestinä tehtävän verenglukoosin mittauksen luotettavuudesta ja omista valmiuksistaan tehdä verenglukoosimittausta vieritestinä.
Tutkimusaineisto käsiteltiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tämän tarkoituksena oli selkiyttää aineistoa ja tuottaa uutta tietoa tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja yleisessä muodossa.
Sisällönanalyysi ei ole pelkkä aineiston keruu- ja luokittelumenetelmä, jossa samanlaiset asiat kootaan yhteen, vaan sen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä haastateltavat henkilöt antavat tutkittavalle ilmiölle. (Kyngäs & Vanhanen 1999.)
Kunkin teeman sisällä aineisto analysoitiin teemoittain haastattelurungon avulla induktiivisesti pelkistämällä, ryhmittämällä ja abstrahoimalla.

Yhdyshenkilön merkitys
Pilottihankkeen toteutumisessa hoitotyöntekijät korostivat yhdyshenkilön roolin merkitystä. Yhdyshenkilö toimi työtovereidensa ohjaajana ja oli tärkeä linkki osaston ja laboratorion välillä tiedon ja palautteen välittäjänä sekä ongelmatilanteissa tiedonhankkijana.
Hoitotyöntekijät pitivät ongelmallisena sitä, että perehdyttäminen tapahtui usein kiireellä muun työn lomassa. Yhdyshenkilön tavoittaminen oli joskus vaikeaa vuorotyöstä johtuen, eikä hänellä ollut sijaista sairaslomien aikana.
Perehdyttämisen jatkuvuutta ja järjestelmällisyyttä hankaloitti myös yhdyshenkilön vaihtuminen työkierron vuoksi.
Laboratorion laatima ja hoitotyöntekijöiden kielelle muokattu ohjeistus selkeytti haastateltavien mielestä osastojen vieritutkimustoimintaa monella tapaa. Heidän mukaansa laboratorion kautta toimitetut koeliuskat ja kontrolliliuokset takasivat sen, että osastoilla oli aina saatavilla käyttökelpoisia tarvikkeita.
Yhdenlaisen mittarin käyttö helpotti ja selkiytti hoitotyöntekijöiden suorittamia veren-
glukoosimittauksia. Kontrolli- ja potilastulosten systemaattinen kirjaaminen tietojärjestelmiin mahdollisti tulosten tarkastelemisen jälkikäteen.
Erityisesti hankkeen alussa hoitotyöntekijät olisivat kaivanneet enemmän tietoa hankkeesta ja sen tarkoituksesta, ja epätietoisuus olikin aiheuttanut jonkin verran vastustusta. Sitoutuminen ja motivaatio laadukkaan verenglukoosimittauksen suorittamiseen lisääntyi, kun hoitotyöntekijät ymmärsivät, että hankkeessa on kysymys hoidon laadun parantamisesta.

Yhtenäinen mittari
Verenglukoosituloksen luotettavuuteen vaikuttavina tekijöinä hoitotyöntekijät mainitsivat kontrollinäytteen määrittämisen, oikean ihopistonäytteenottotekniikan hallitsemisen, mittarin luotettavan toiminnan sekä tuloksen tulkinnan.
Haastateltavien mukaan kontrollinäytteen mittaaminen kerran vuorokaudessa lisää verenglukoosimittauksen uskottavuutta ja luotettavuutta. Haasteellisimmaksi vaiheeksi luotettavassa verenglukoosimittauksessa hoitotyöntekijät arvioivat ihopistonäytteenottoon liittyvät asiat.
Käyttöön otettua mittaria hoitotyöntekijät pitivät erittäin helppokäyttöisenä ja toimintavarmana. Heidän mielestään potilaan hoidonseurantaa helpotti se, että osastoilla ja laboratoriossa otettiin pilottihankkeen seurauksena käyttöön samanlainen mittari.
Pilottihankkeeseen osallistuneille hoitotyöntekijöille verenglukoosin mittaaminen oli entuudestaan tuttua ja helppoa. Perusvalmiuksia ja teoriatietoa he olivat opiskelleet jo terveydenhuollon koulutuksessa, ja työkokemus oli antanut lisää varmuutta toimintaan.
Vieritutkimushanke ei ollut tuonut muutoksia hoitotyöntekijöiden verenglukoosimittaukseen, mutta se oli lisännyt heidän tietoisuuttaan ja kriittistä suhtautumistaan siihen.
Hoitotyöntekijät kokivat verenglukoosimittauksen omaksi työkseen, koska heidän mielestään sairaanhoitajan on osattava tunnistaa potilaan tilassa äkillisiä hoitotoimenpiteitä vaativat verenglukoosin muutokset tai vaihtelut. Haastateltavat korostivat, että heidän on osattava suorittaa verenglukoosin mittaus oikein ja laadukkaasti.

Toiminnan kehittämistarpeita
Yhdyshenkilön rooli kaksiportaisessa ohjausjärjestelmässä on merkittävä, sillä hän toimii osastolla perehdyttäjänä sekä linkkinä osaston ja laboratorion välillä. Yhdyshenkilönä toimiminen vaatii sitoutumista, itsensä ajan tasalla pitämistä ja uusien käytäntöjen sisäistämistä, jotta voi toimia myös toisten ohjaajana.
Yhdyshenkilön toimintaa helpottaisi, jos osastolla olisi useampia yhdyshenkilöitä ja tehtävien suorittamiseen annettaisiin riittävästi resursseja.
Tämän kehittämistehtävän perusteella tiedottamisen ja palautteen saamisen merkitys korostuu. Varsinkin koulutuksen alkuvaiheessa tiedottamisen tulisi tavoittaa mahdollisimman monet hoitotyöntekijät, sillä tiedon saaminen vähentää vastustusta ja lisää sitoutumista.
Palautteen saaminen puolestaan lisää innostusta sekä motivaatiota jatkaa ja kehittää toimintaa. Jatkuva yhteistyö lisää ja helpottaa yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta laboratorion sekä osaston välillä.
Perehdyttämistä ja kertausta tulisi järjestää säännöllisin väliajoin ja erityisesti uusien hoitotyöntekijöiden perehdyttämiseen tulisi kiinnittää huomiota.
Kehittämistehtävä toi esille myös sen, että laboratorioalan asiantuntijoilla ja hoitohenkilöstöllä on vieritutkimusten suorittamisesta erilaisia käsityksiä, jotka ovat haasteena nimenomaan ohjauksen sisällön kehittämiselle.
Vieritutkimustuloksen laatuun vaikuttavat niin suorittajan tiedot ja taidot kuin käytettävät välineet. Laadukkaan vieritutkimuksen suorittaminen vaatii myös laadunvarmistustoimenpiteitä, jotka voidaan kokea jopa rasitteena, ellei toiminnan tarkoitusta ole tuotu selkeästi esille tai sitä ei ole ymmärretty.
Tämä on haasteellista ohjauksen sisällölle ja koulutukselle. Yhteisen kielen ja toiminnan tarkoituksen löytäminen on yhteistyön onnistumisen kannalta avainasemassa.
Verenglukoosimittaukseen liittyvät käsitteet, kuten kontrolli, voivat olla hoitotyöntekijöille vieraita. Käsitteiden merkityksen avaaminen hoitotyöntekijöiden kielelle on tärkeää, jotta nähdään, että kyse ei ole arkipäivän työlle vieraasta asiasta.

Kirsti Ojala
terveystieteiden maisteri, erikoislaboratoriohoitaja
OYS/päivystyslaboratorio

Armi Oikarinen
bioanalyytikko
OYS/päivystyslaboratorio

Outi Mäkitalo
filosofian tohtori, terveydenhuollon maisteri, tuntiopettaja
Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Annikki Savolainen
kasvatustieteiden
maisteri, sairaanhoidon opettaja, erikoislaboratoriohoitaja,lehtori
Oulun seudun ammattikorkeakoulu

-----------

TIIVISTELMÄ
Sairaanhoitaja ja vieritutkimukset
Oulun yliopistollisen keskussairaalan vieritutkimuksen osahankkeessa pyrittiin vierianalytiikan käytänteiden kehittämiseen ja laadun parantamiseen. Vieritutkimukset edellyttävät hoitotyöntekijöiltä osaamista ja laadun hallintaa. Yhdyshenkilön rooli perehdyttäjänä sekä osaston ja laboratorion välisenä tiedonvälittäjänä nousi keskeiseksi tekijäksi. Ohjauksen sisällön kehittämisen haasteeksi hoitotyöntekijät määrittelivät yhteisen kielen ja toiminnan tarkoituksen selventämiseen.

Asiasanat: vieritutkimus, yhdyshenkilön rooli, verenglukoosi

ABSTRACT
Nurses and point-of-care testing
In a subproject of point-of-care testing in Oulu University Hospital, the targets were development of point-of-care testing practices and quality improvement. Point-of-care testing requires competence and quality management from the nursing staff. A contact person’s role as a communicator between the ward and the laboratory became a central factor. The nursing staff set a common language and specification of the purpose of this work as targets for developing the content of counselling.

Keywords: point-of-care testing, contact person’s role, blood glucose

----------

LÄHTEET
Ehrmeyer S. & Laessig R. 2007. Point-of-care testing, medical error and patient safety: a 2007 assessment. Lab Med 45 (6), 766–773.
Field P. & Morse J. M. 1985. Hoitotyön kvalitatiivinen tutkimus. Kirjayhtymä, Helsinki.
Hirsjärvi S. & Hurme H. 2004. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Yliopistopaino, Helsinki.
Ihalainen J., Koskela M., Puhakainen E., Pulkki K., Seppälä E., Siloaho M., Voipio-Pulkki L.-M. & Weber T. 2002. Suositus vieritestauksesta terveydenhuollossa. Moodi 26 (5), 161–175.
Kyngäs H. & Vanhanen L. 1999. Sisällön analyysi. Hoitotiede 11 (1), 3–12.
Leino A. 2001. Vierianalytiikkaan soveltuvan testin valinta ja laaduntarkkailu. Moodi 25 (1), 21.
Liikanen E. 2003. Voiko vierianalytiikka olla laadukasta? Kuopion yliopisto, hoitotieteen laitos.
Liikanen E. 2005. Hoitohenkilöstö vieritestin käyttäjänä. Hoitotiede 17 (4), 229–238.
Pearson J. 2006. Point-of-care-testing and clinical covernance. Clin Chem Lab Med. 44 (6), 765–767
SFS-EN ISO 22870. 2006. Point-of-care-testing (POCT), requirements for quality and competence.
Sipilä T., Kankkunen P., Suominen T. & Holma T. 2007. Fokusryhmähaastattelun erityispiirteet. Hoitotiede 19 (6), 305–313.
Weber T. 2003. Vieritestaussuositus. Moodi 27 (1), 6–7.