Sairaanhoitajat Kaakkois-Aasian katastrofialueella ”Jos yhtäkin on auttanut, se on ollut sen arvoist

Kaakkois-Aasian maanjäristys joulukuussa ja sitä seurannut hyökyaalto aiheuttivat ennen näkemättömiä haasteita pelastustoimille ja kriisiavulle. Sairaanhoitajien työpanos oli merkittävä sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä, sairaanhoitaja Henna Korte oli evakuointitehtävissä Thaimaan Phuketissa.

Siellä oli niin rauhallista ja kaunista. Täydellinen ristiriita siihen, mitä olin uutisissa nähnyt, kertoo avustustyöntekijä Henna Korte ensivaikutelmastaan Phuketissa. Maanjäristyksestä ja sitä seuranneesta hyökyaallosta oli ehtinyt kulua vain kolme päivää, kun Korte saapui katastrofialueelle 31 suomalaisen avustusryhmässä. Sairaanhoitajia tässä porukassa oli mukana 13.

– Ensivaikutelmalla on merkitystä sille, miten työhön suhtautuu. Luulen, että thaimaalainen kansanluonne on sellainen, että ihmiset paiskivat töitä. Rannoillakin oli jo siivottu, näkyi vain joitakin kaatuneita puita ja oksia.

Evakuointitehtävissä

– Yleensä avustustehtävissä lähdetään puhtaasti kohdemaan tarpeista. Nyt Suomen valtio oli päättänyt evakuoida suomalaiset potilaat Thaimaasta, joten SPR:lle tämä oli puhtaasti evakuointitehtävä, Henna Korte kertoo.

Korte työskenteli Phuketin evakuointiryhmässä hoitohenkilökunnan vastaavana hoitajana, joten hän vietti suuren osan ajasta johtamiskeskuksessa. Jokainen avun päivä aloitettiin sillä, että suunniteltiin, kuka avustusryhmästä lähtee minnekin. Osa liikkui Keskusrikospoliisin työntekijöiden kanssa, osa kävi läpi sairaaloita mm. Phuketissa, Khao Lakissa ja Hat Yaissa. Kaikki mahdolliset sairaalat pieniä klinikoita myöten tarkastettiin, samoin temppelit.

– Kyllä joka ikinen potilashuone käytiin läpi. Ketään ei olisi voinut jäädä huomaamatta, Korte painottaa ja kertoo, että sairaala, jossa hän kävi, oli erittäin hyvin organisoitu. Avustustyöntekijät saivat käyttöönsä potilaslistat, ja myös lisää henkilökuntaa oli värvätty. Olosuhteet paikallisissa sairaaloissa olivat muutenkin hyvät ja hoitovälineet asiallisia. Tunnelma ei ollut lainkaan kaoottinen.

Suomalaista osaamista

Suomalaiset sairaanhoitajat auttoivat katastrofialueella muutenkin kuin evakuointityössä. Suomalaisen potilaan kanssa saattoi olla suomalainen sairaanhoitaja, mikä auttoi paikallisia sairaanhoitajia.

Sairaanhoitajat osallistuivat myös siirtokuljetuksiin, kun suomalaisia potilaita tuotiin lentokentälle niin sanotulle sairaalalennolle. Kyseessä oli koko päivän urakka. Aikataulutus oli tehtävä tarkkaan; täytyi ottaa huomioon, koska kone saapuu ja kuka potilas tulee mistäkin ja milloin. Jokaisessa kuljetuksessa oli mukana sairaanhoitaja huolehtimassa potilaasta.

– Jos ajatellaan esimerkiksi Sri Lankassa nyt olevaa suomalaista kenttäklinikkaa, niin sairaanhoitajan tehtävä on tuoda paikalle suomalaista hoitotyön osaamista. SPR:n avustustyöntekijöiden osaaminen korostuu kriisitilanteessa, kun paikallinen hoitotyö voi lamaantua, Korte toteaa.

Suomalainen klinikka paikkaa Sri Lankassa tsunamin kadoksiin pyyhkäisemää terveydenhuoltoa. Kyseessä on siis perusterveydenhuollon ylläpitäminen. – Hoidon tarve tällaisessa tilanteessa on hyvin käytännönläheistä. Huomasin jo Iranin maanjäristysalueella vuosi sitten, että perustarpeet ovat aina samat: lastenneuvolaa, kulkutautien hoitoa, Korte kertoo.

Apua ennen kotimatkaa

Phuketin lentokentällä suomalaiset sairaanhoitajat ja psykologit ottivat kontaktin kaikkiin suomalaisiin ennen lentomatkaa kotimaahan. Ihmisten psyykkinen ja fyysinen tila kartoitettiin, jotta pystyttiin arvioimaan Suomessa tarvittavaa apua.

– Nopeasti huomasi, mikä on ihmisen henkinen tila. Jos havaittiin, että joku avun tarpeessa oleva ei itse tiedosta tarvitsevansa apua, vinkattiin psykologille, että ota tämä sivuun, Korte kertoo. Hän kuitenkin toteaa, että toisaalta ihminen oli pakko jättää rauhaan, jos huomasi, että tämä on hajoamispisteessä eikä halua tai pysty puhumaan. – Aika monen kohdalla huomasi syyllisyyttä siitä, että itselle ei ollut sattunut mitään. Sitten haettiin ehkä syytä olla jollakin tavalla haavoittunut, Korte kertoo.

Kortteen mielestä katastrofityössä pärjäämistä auttaa sairaanhoitajan kyky ottaa kaikenlaiset asiat vastaan. Potilaiden kanssa on jaksettava. Esimerkiksi Phuketin lentokentällä sairaanhoitajien oli pystyttävä kuuntelemaan vahingoittumattomien ihmisten valitukset lentojen viivästymisestä. Vasta jälkikäteen saattoi tuntea ärtymystä siitä, että joku omaisensa ja henkensä säästänyt kehtasi valittaa pikkuasioista.

Kuinka avustustyöntekijä jaksaa?

Henna Korte nukkui koko Thaimaan-matkansa – kuuden päivän – aikana kuusi tuntia. – Sulla on pandan silmät, sanoi psykologi minulle viimeisenä päivänä. Mutta valvomisen jaksaa, kun tietää, että aika katastrofialueella on rajallinen, Korte sanoo.

Korte kertoo, että hän suhtautuu avustustyöhön aivan tietyllä tavalla. – Itse asiassa tällaiset työkeikat jollakin tavalla nollaavat oman elämän – sitä on 24 tuntia vuorokaudessa kiinni samassa asiassa, elää vain sitä auttamisprosessia. Sen tietää, että kyseessä on määräaika. Oman elämän oravanpyörä nollautuu, kun kaikki hajottava puuttuu: harrastukset ja perhe-elämän vaatimukset. Kyllä tässä on kyse ammattitaidosta. Omien selviytymismekanismien tulee olla kunnossa, kriisialueelle ei voi mennä ratkomaan omia ongelmia, Korte painottaa.

Kortteen mielestä avustustyö kriisialueella antaa työkaluja elää omaa elämää eteenpäin. Kokemus hätäalueelta auttaa ymmärtämään, että asiat eivät ole itsestään selviä.
– Koen itse asiassa eläväni etuoikeutettua elämää. Kotimaan arkiset huolet saavat oikeat mittasuhteet.

Suomen Punainen Risti järjestää kriisialueelta paluun jälkeen avustustyöntekijöilleen debriefingin, jossa käydään läpi työssä koettuja asioita. Tilaisuudessa on mukana psykologi. Valtaosa kriisialueella olleista osallistuu debriefingiin. SPR:llä huomataan, jos joku ei tahdo jaksaa työssä, ja asiaan puututaan.

Kuka voi lähteä?

Avustustyöhön lähteviltä SPR toivoo viiden vuoden työkokemusta, joten aivan nuoria ei kriisialueilla työskentele. Monet lähtevät sitten, kun oma elämä on sellaisessa vaiheessa, että pääsee irtautumaan – avustustyö vaatii paljon perheeltäkin. – Nyt Phuketissa oli mukana aika monta isoäitiä, Korte kertoo.

Kriisialueelle työhön tahtovan sairaanhoitajan täytyy olla valmis haasteisiin. – Ihminen, jolle kymmenen tai kaksikymmentä vuotta samassa virassa tuo turvallisuudentunnetta, ei lähde avustustyöhön. Täytyy olla rohkea ja valmis olemaan kaaoksen keskellä, Henna Korte toteaa. – Tiimityö korostuu katastrofitilanteessa. Pitää olla myös nöyryyttä ja valmiutta tehdä mitä tahansa. Hierarkiat purkautuvat nopeasti. Kaikki tekevät kaikkea.