Kirjaamisen kehittäminen sairaanhoitajan ja opiskelijan yhteistyönä

Yksilövastuisen hoitotyön ja siihen liittyvän kirjaamisen kehittämiseen haettiin voimavaroja sairaalan ja oppilaitoksen yhteistyöstä Lohjalla. Tuloksena syntyi kuusi opinnäytetyötä, joissa raportoitiin yhteistyössä kehitettyjä ja juurrutettuja uusia kirjaamiseen liittyviä toimintatapoja.

Artikkelissa kuvataan sairaanhoitajien ja hoitotyön opiskelijoiden yhteistyötä hoitotyön kehittämisessä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Lohjan sairaanhoitoalueen ja Lohjan Laureanhoitotyön koulutusohjelman yhteistyönä toteutettiin kolmevuotinen kehittämisprojekti.

Sairaanhoitoalueen ja ammattikorkeakoulun kolmivuotisessa projektissa oli kaikkiaan19 kehittämistyöryhmää. Niissä oli mukana sairaanhoitoalueen 15 työyksiköstä 38 sairaanhoitajaa ja 22 hoitotyön esimiestä. Ammattikorkeakoulusta oli projektin työryhmissä 34 hoitotyön opiskelijaa ja 5 hoitotyön opettajaa. Projektin työryhmistä 17 on saanut tämän artikkelin kirjoittamisvaiheessa työnsä päätökseen ja raportoitua.

Tässä artikkelissa kuvataan yhden projektissa mukana olleen työryhmän yhteistyötä. Työryhmän tavoitteena oli kehittää yksilövastuisen hoitotyön kirjaamista. Artikkelin kirjoittamisessa on toteutettu yhdessä kirjoittamisen mallia (Ahonen ym. 2005a). Artikkelissa haetaan vastausta kysymyksiin:

  1. Mitä on sairaanhoitajan ja hoitotyön opiskelijan yhteinen toiminta hoitotyön kehittämisessä tässä projektissa?
  2. Mitkä ovat yhteisen toiminnan haasteet?

Yhteinen kehittäminen

Sairaanhoitajan ja hoitotyön opiskelijan yhteinen toiminta käytännön hoitotyön kehittämisessä kytkeytyy molempien toimijoiden taustayhteisöihin; sairaalan työyksikköön ja ammattikorkeakoulun opiskelijayhteisöön. Kumpikin toimija tuo yhteiseen kehittämiseen oman näkökulmansa; arvostuksensa, tietonsa, taitonsa ja käsityksensä kehittämiskohteesta ja siinä tavoiteltavasta muutoksesta, mutta myös omien taustayhteisöjensä näkökulmat samaan kehittämiskohteeseen. (Ahonen ym. 2006)

Sairaanhoitajan osaaminen sisältää teoreettista, tutkittua ja hiljaista tietoa. Tämä osaaminen on painottunut käytännön toiminnassa olevalla, niin sanotulla hiljaisella tiedolla. Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan tässä yksilön tietoa hoitotyön toteuttamisesta kyseisessä työyksikössä. Hoitotyön opiskelijan osaaminen on painottunut teoreettisella ja tutkitulla tiedolla.

Kehittämisen kohdetta voidaan kuvata, tarkastella ja vertailla näistä molemmista näkökulmista (Nonaka & Takeuchi 1995). Tässä projektissa on käytetty kehittämistoiminnan menetelmänä juurruttamista (Kivisaari 2001; Astala & Ora-Hyytiäinen 2005). Juurruttaminen perustuu hiljaisen tiedon sekä teoreettisen ja tutkitun tiedon välisille käsittelykierroksille.

Tässä yhteisöllisessä oppimisprosessissa on tarkoitus tuottaa kehittämisen kohteesta kyseisessä ympäristössä koskevaa uutta tietoa, joka voidaan jalostaa uudeksi ammatilliseksi osaamiseksi ja toimintatavaksi eli innovaatioksi.

Kirjaamisen kehittämisen ja juurruttamisen vaiheet

Hoitotyön kirjaamisen kehittämistä käsittelevä työryhmä aloitti toimintansa määrittämällä kehittämiskohteesta tarkemman alueen työskentelyynsä (tiedon käsittelyn ensimmäinen kierros).  

Työryhmä muodostettiin orientaatiotyöpajassa käytännön näkökulmasta muodostetun alustavan kehittämisaiheen työstämiseksi. Työryhmään kuuluivat kaksi sairaanhoitaja-kätilöä Lohjan sairaalan synnytysosastolta ja kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa Lohjan Laureasta. Työryhmä perustettiin maaliskuussa 2005 ja se raportoi tuottamansa uuden toimintamallin joulukuussa 2005.Työryhmä keskusteli hoitotyön kirjaamisen nykytilanteesta osastolla ja osastolla työskentelevät kertoivat, miten he toimivat tällä hetkellä. Opiskelijat nauhoittivat keskustelun ja litteroivat sen. Työryhmä ryhmitteli tekstin sisällön analyysillä ja muodosti siitä käsitekartan (tiedon käsittelyn toinen kierros). Tällöin käsitekartta kuvasi osaston nykyistä kirjaamista käytännön käsitteinä ja niiden välisinä suhteina. Sairaanhoitaja esitteli käsitekartan osaston hoitohenkilökunnalle osastotunnilla. Esittelyyn osallistuneet arvioivat keskustelussa käsitekarttaa ja muokkasivat sitä. Nyt käsitekartta kuvasi laajemmin henkilökunnan toimintatapaa kirjaamisessa. Samanaikaisesti hoitohenkilökunta arvioi kirjaamisen nykytilannetta ja rajasi arvioinnin perusteella kehittämistehtävän.

Työryhmän opiskelijajäsenet hakivat teoreettista ja tutkittua tietoa, erittelivät sitä ja muodostivat siitä työryhmässä käsitekartan (tiedon käsittelyn kolmas kierros). Nyt käsitekartta kuvasi rajattua kehittämiskohdetta teoreettisina käsitteinä ja niiden välisinä suhteina. Työryhmä toi teoreettisen ja tutkitun tiedon osaston henkilökunnalle käyttöön kansiona. Samanaikaisesti osa osaston henkilökunnasta laati käsitekartan kuvaamaan osaston kirjaamisen tavoitetilannetta. Osastotunnilla sairaanhoitaja esitteli teoreettisen käsitekartan henkilökunnalle, joka vertaili omaa tavoitekäsitekarttaansa teoreettiseen käsitekarttaan. Tässä keskustelussa työryhmä käytti niin sanottuja auttavia kysymyksiä keskustelun ohjaamiseen. Nämä auttavat kysymykset helpottivat kehittämisen suunnan säilymisessä. Idea uudesta toimintatavasta osaston hoitotyön kirjaamisessa muodostui tässä vertailussa.

Sen jälkeen työryhmä työsti uuden toimintamallin osaston hoitotyön kirjaamiseen kehittämistehtävän alueella (tiedon käsittelyn neljäs kierros). Toimintamalli oli nyt näyttöön perustuva käytännön toteutus osaston päivittäiseen kirjaamiseen. Opiskelijat esittelivät käsitekarttojen yhdistämisestä syntyneen uuden toimintamallin osaston hoitohenkilökunnalle. Henkilökunta arvioi sitä ja pohti sen käyttöönoton toteutusta. Opiskelijat raportoivat työryhmän toiminnan opinnäytetyökseen (Kinnunen & Soikkeli 2005). Sairaanhoitaja pyrki pitämään keskustelua uudesta toimintamallista yllä osaston päivittäisessä toiminnassa, jotta se juurtuisi osaksi käytäntöä. Työyhteisö voi muuttaa halutessaan omaa toimintaansa, työryhmän tehtävä oli edistää muutosta.

Työryhmän toiminnan kokemukset ja haasteet

Työryhmän työskentelystä kertyi arvokkaita kokemuksia. Positiivista oli yhteinen työskentely ja toinen toistensa näkökulmista oppiminen. Innostavaa oli työyhteisössä herännyt kiinnostus ja keskustelu kehittämiskohteesta. Hoitotyön kirjaamisen oppiminen ja opitun käytäntöön soveltaminen juuri tälle osastolle opetti pitkäjänteistä ja tutkivaa tapaa kehittää hoitotyötä ja raportoida sitä muiden hyödyksi.

Työskentelyä haittasivat työryhmän jäsenten erilaiset päämäärät, tavoitteet ja käsitykset työryhmän toiminnasta. Heidän toiminnalleen ei muodostunut alkuun täysin yhteistä merkitystä.Heidän käsityksensä työryhmän jäsenten tehtävistä olivat erilaiset.

Roolien selkiyttäminen

Sairaanhoitajan käsitys tehtävästään projektissa oli ensin koulutukseen osallistuminen. Hän koki aluksi tehtävänsä työryhmässä käytännön asiantuntijana, mutta ikään kuin ulkopuolisena työryhmästä. Tavoitteena hänen mielestään oli opiskelijoiden opinnäytetöiden aikaansaaminen. Opiskelijat puolestaan odottivat sairaanhoitajalta yhteisen työskentelyn näkemistä arvokkaana ja kiinnostusta kirjaamisen kehittämiseen. Työryhmän jäsenet puhuivat eri kieltä.Työskentelyn alussa oli muodostettava yhteinen ymmärrys käsitteistäja löydettävä yhteinen kieli.

Työryhmän toimintaan vaikuttivat yksittäisten jäsenten sitoutuminen ja osallistuminen. Yhteisessä tekemisessä sairaanhoitajalta edellytettiin aktiivista osallistumista konkreettiin työskentelyyn. Myös teoreettiseen ja tutkittuun tietoon perehtyminen oli välttämätöntä, jotta muutoksen idea saattoi syntyä. Samoin sairaanhoitajalta edellytettiin aktiivista työskentelyä suhteessa työyhteisöön, keskustelun ylläpitämistä, käsitekarttojen esittelyä, tiedon välittämistä jne.

Kollegoiden tuki

Työryhmän sairaanhoitaja sai toimintaansa tukea osaston toiselta sairaanhoitajalta, joka oli perehtynyt kirjaamista koskevaan teoreettiseen ja tutkittuun tietoon. Hänen panoksensa työyhteisön innostuksen herättämisessä oli tärkeä tuki työryhmän sairaanhoitajalle. Osastonhoitajan tuki työryhmän sairaanhoitajalle oli merkittävää, hän tarvitsi työskentelyynsä resursseja sekä oman ajan että työyhteisön keskusteluajan muodossa.

Vuorovaikutus ja sitoutuminen

Yhteisessä kehittämisessä vuorovaikutus on tärkein väline ja sille tarvitaan aikaa ja kannustusta (Ahonen ym. 2006; Ora-Hyytiäinen 2006). Opiskelijoiden sitoutuminen ja aktiivinen osallistuminen työryhmän työskentelyyn oli tärkeää. Tiedon käsittelyn kierrokset edellyttivät tiivistä yhteistä työskentelyä sairaanhoitajan kanssa. Myös jokaiselta kierrokselta muodostettujen käsitekarttojen esittely työyhteisölle ja niistä käydyn arvioivan keskustelun seuraaminen olivat erilaisia tehtäviä kuin perinteisessä opinnäytetyöprosessissa on ollut. Vuorovaikutus työyhteisön kanssa toi keskusteluun hoitohenkilökunnan taholta runsaasti tunteita, jotka liittyivät paitsi kehittämiskohteeseen ja myös yleisesti työyhteisön työtilanteeseen. Vuorovaikutus työyhteisön kanssa oli opiskelijoiden sitoutumista edistävää silloin kun työyhteisössä muodostui keskustelun seurauksena kiinnostusta.

Opiskelijat tarvitsivat opettajalta tukea ja ohjausta prosessiin, mutta opettajan roolina oli myös koko työryhmän innostaminen ja helpottaminen muutosvastarinnan käsittelyssä (Ora-Hyytiäinen & Rajalahti 2006).

Aiheen rajaus

Kehittämiskohteen rajaamisessa työryhmällä oli hankaluuksia. Odotukset kehittämistoiminnan tuloksista olivat alkuvaiheessa suuremmat kuin oli mahdollista saada aikaan. Odotukset olivat myös perinteiseen opinnäytetyön tekemiseen osastolle. Projektissa oli asetettu tavoitteeksi työyhteisön hoitotyötä koskevan ajattelun muutoksen lisäksi näkyvän toiminnan muuttuminen. Työyhteisöllä ja opiskelijoilla oli ristiriitaisia tietoja ja käsityksiä koskien toimintaa. Työyhteisön ja työryhmän välisessä vuorovaikutuksessa kehittämiskohde rajautui lopullisesti vasta siinä vaiheessa kun kirjaamista koskeva teoreettinen ja tutkittu tieto oli esitelty työyhteisölle. Nykytilanteen, tavoitetilanteen ja teoreettisen tiedon käsitekartta olivat vertailussa teoreettisen käsitekartan esittelyssä.  Siinä kirkastui tavoitellun muutoksen ensimmäinen askel eli oivallus uudesta toimintatavasta. Työryhmän kyky sietää epävarmuutta ja kaaosta oli tärkeää. Kehittämisprosessi muutti ja muokkasi aihetta pitkään. Työryhmien tukena olivat projektin työpajat, johon työryhmät kokoontuivat seitsemän kertaa projektin aikana arvioimaan työskentelyään ja saamaan toisiltaan ja opettajilta ohjausta seuraavaan vaiheeseen. Johtajuustyöpajassa työstettiin kehittämistoiminnan johtamista osastonhoitajien ja ylihoitajien voimin.

Johtopäätökset

Työryhmän jäsenten näkökulmat ja erilainen osaaminen tekivät mahdolliseksi uuden toimintatavan tuottamisen kirjaamiseen osastolle. Kehittäminen eteni koko prosessin ajan, mutta yhteistyölle tunnistettiin haasteita. Työryhmä sai oman tehtävänsä päätökseen, mutta muutos ei ole vielä juurtunut työyksikön hoitotyön toimintaan. Juurtuminen on meneillään ja juurruttamisesta kantavat vastuuta työryhmässä työskennellyt sairaanhoitaja ja osastonhoitaja. Juurtuminen kestää useita vuosia. Osastonhoitajan tehtävä on juurtumisessa keskeinen, johtamisen tehtävää on kuvattu esimerkiksi artikkelissa Ahonen ym.(2006) ja Ora-Hyytiäinen (2006).

Yhteisen kehittämistoiminnan ympäristönä oli kyseinen työyksikkö. Työyhteisön tavoitteet suhteessa hoitotyön kehittämiseen ovat tausta, josta sairaanhoitaja työyhteisön edustajana työryhmässä omat päämääränsä ja tavoitteensa yhteiselle toiminnalle asettaa. Työyhteisön on tarpeen ensin määrittää oma suhteensa kehittämiseen ja muodostaa sille merkitys. Työyhteisöllä pitäisi olla yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan he yhteistä hoitotyötään haluavat kehittää ja uudistaa.

Kehittämisen arvostamista heijastavat myös sille osoitetut resurssit työryhmän sairaanhoitajalle sekä koko työyksikön henkilökunnalle yhteisenä keskustelu- ja työstämisaikana. Työyhteisössä yhteiselle kehittämistoiminnalle muodostettu merkitys heijastuu myös opiskelijan kohtelussa tasavertaisena ja tärkeänä yhteistyökumppanina.

Työryhmän mahdollisuus muodostaa yhteinen merkitys toiminnalleen edellyttää työryhmän käynnistysvaiheessa kehittämistoiminnan tavoitteiden, menetelmän ja kehittämiskohdetta koskevan tiedon läpikäymistä yhdessä. Näin myös kunkin jäsenen tehtävät asettuisivat omiin paikkoihinsa kehittämisprosessissa.

Jos työyhteisössä on realistiseksi rajattu tavoite hoitotyön kulloisellekin kehittämiselle, edistää se työryhmän työtä sekä työryhmän sisällä että suhteessa työyhteisöön.

Yhteinen toiminta muuttaa perinteisiä sairaalan ja ammattikorkeakoulun edustajien tehtäviä suhteessa toisiinsa. Sairaanhoitajan perinteinen tehtävä on ollut ohjata opiskelijoita heidän harjoittelujaksoillaan käytännön työssä ja toimia käytännön työn asiantuntijana opiskelijan tehdessä opinnäytetyötään. Opiskelijan opinnäytetyön työstäminen on tapahtunut perinteisesti työyhteisölle tehtynä työnä, ei työyhteisössä tehtynä yhteisenä kehittämistoimintana ja sen raportointina. Sairaanhoitajan sitoutuminen ja osallistuminen on mahdollista vain annettujen resurssien puitteissa. Opiskelijan sitoutuminen edellyttää työyhteisön edustajan sitoutumista ja työyhteisön muodostamaa merkitystä kehittämistoiminnalle arvokkaana ja tavoiteltavana.

Työyhteisön kaikkien jäsenten yhtäaikainen kiinnostuminen ja innostuminen saman kohteen kehittämisestä oli mahdotonta. Siksi voisi olla hyvä muodostaa työryhmän työyhteisöedustajalle oma yhteisö, jossa olisi kiinnostusta saman kehittämiskohteen parissa työskentelyyn ja muutoksen edistämiseen vähitellen koko työyhteisössä. Työryhmässä tulisi olla useampi edustaja työyhteisöstä, jolloin he voisivat jakaa työtä ja vastuuta keskenään.

Organisaatioiden välinen kumppanuus kehittämistoiminnassa tuottaa sairaanhoitajalle ja opiskelijalle mahdollisuuden työskennellä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kumppanuus sairaanhoitajan ja hoitotyön opiskelijan yhteisessä kehittämistoiminnassa tuottaa hoitotyölle hyvää mahdollisuutta kehittyä potilaan parhaaksi. Kumppanuudessa olevat haasteet väistyvät vähitellen yhteisen kehittämistoiminnan merkityksen vahvistumisen myötä.

Juurruttaminen sopii hyvin hoitotyön kehittämisen menetelmäksi ja jäsentämään sairaanhoitajan ja opiskelijan yhteistä toimintaa kehittämisessä. Yhteinen toiminta auttaa sairaanhoitajia ja opiskelijoita ymmärtämään muutoksen aikaansaamista ja hoitotyön uudistamista vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. 

 

Lähteet

Ahonen, O., Ora-Hyytiäinen, E., Silvennoinen, P. 2005a. Yhdessä kirjoittaminen. Teoksessa: L. Vanhanen-Nuutinen, P. Lambert (toim.) Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa. Helsinki: Edita. 167–180.

Ahonen, O., Ora-Hyytiäinen, E., Silvennoinen, P. 2005b. Juurruttamalla hoitotyön kehittämiseen. ProTerveys 6, 4-7.

Ahonen, O., Ora-Hyytiäinen, E., Silvennoinen, P. 2006. Juurruttaminen hoitotyön kehittämisessä. ProTerveys 1.

Astala, L., Ora-Hyytiäinen, E. 2005. The model of participating development of nursing care. 8th "TOULON– VERONA" CONFERENCE.  Universityof Palermo. Conference Proceedings.

Kinnunen, R., Soikkeli, T. 2005. Hoitotyön kirjallisen kokonaishoitosuunnitelman kehittäminen juurruttamisen avulla. Laurea Lohja, Hoitotyön koulutusohjelma, Opinnäytetyö.

Kivisaari, S. 2001. Kokemuksia vuorovaikutuksesta kehittämistyössä. Juurruttaminen kokeiluna. VTT, Teknologian tutkimuksen ryhmä. Työpapereita no 58. www.vtt.fi/

Nonaka, I., Takeuchi, H. 1995. The Kowledge-Creating Company. How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. New York: OxfordUniversityPress.

Ora-Hyytiäinen, E. 2006. Pitkäjänteisen muutosprosessin johtaminen. ProTerveys 3.

Ora-Hyytiäinen, E., Rajalahti, E. 2006. The role of a teacher in a knowledge-creation process. The ECER Conference 2006. Universityof Geneva. Network 22: Research in Higher Education. http://www.educationline.uk/

 


Kirjoittaja: Outi Ahonen, Jaana Karhu, Riitta Kinnunen, Elina Ora-Hyytiäinen, Tuula Soikkeli

« Takaisin