Kirjaudu Jäsenettiin (info)

Terveyspalvelut esiin myös vaalien jälkeen!

Terveyspalvelut olivat yksi kuntavaalien tärkeimmistä teemoista. Ne olivat vahvasti esillä kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa. Gallupit kertoivat kansalaisten priorisoivan terveyspalvelut todella korkealle. Samoin runsaslukuinen joukko ehdokkaita liputti terveysasioiden puolesta. Keskusteluja ja lupauksia ei pidä unohtaa. Meidän ammattialaisten tehtävä on pitää keskustelua yllä ja tuottaa tietoa ja näkemyksiä päätöksenteon tueksi.

Kansalaiset ovat ilmaisseet tahtonsa ja valinneet uudet kuntapäättäjät. Valituiksi tuli myös monia terveysalan ammattilaisia ja kollegoja – onnittelut!

Sairaanhoitajaliitto vaikuttaa muun muassa terveydenhuollon vaalikoneen avulla. Vielä vaalien jälkeenkin sieltä saa käyttökelpoista tietoa niin ehdokkaiden, valtuutettujen kuin äänestäjienkin mielipiteistä. Merkille pantavaa oli muun muassa se, että 76 % ehdokkaista ja 70 % äänestäjistä kannatti jopa verojen korottamista jos näin kerätyt rahat sijoitetaan terveyspalveluihin.

Myös Sairaanhoitajaliiton uudistuvat verkkopalvelut on suunniteltu tukemaan liiton vaikuttamistyötä. Tärkeää ja ajankohtaista tietoa on kenen tahansa kiinnostuneen saatavilla helposti ja nopeasti. Lähiaikoina tarjotaan lisäksi mahdollisuus tilata sähköinen uutiskirje suoraan omaan sähköpostiin. Tämä säännöllisesti ilmestyvä kirje auttaa osaltaan pysymään ajan tasalla terveysalan ja Sairaanhoitajaliiton asioissa.

Sosiaali- ja terveysalan johtamiseen keskittyvä lehti, Premissi, tarjoaa puolestaan antoisia lukukokemuksia ja tärkeää tietoa yhtä hyvin alan ammattilaisille kuin kuntapäättäjillekin. Kannattaa tilata tämä kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä tuhti tietopaketti omaan käyttöön!

Toivomme myös palautetta niistä asioista, joihin toivot Sairaanhoitajaliiton paneutuvan. Voit välittää viestisi kätevästi verkkosivujen kautta.
Hyvä jäsen, kerro nämä Sairaanhoitajaliiton terveiset oman kuntasi päättäjille!


Kirjoittaja: Katriin Laaksonen

« Takaisin