Tehtävänsiirtojen muuttuvat palikat

Kaikilla meistä olisi varmasti työtehtäviä, jotka mieluusti siirtäisi jollekin toiselle. Vastaavasti toiselle kuuluvista töistä ottaisi mielellään itselleen ne kiinnostavimmat. Juuri tästä ei ole kysymys, kun puhutaan sairaanhoitajien- tehtävänsiirroista tai työnjaon laajentamisesta tai työnjaon kehittämisestä tai tehtäväkuvan laajentamisesta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tehtäviä siirrettäessä edelle menevät sujuvat käytännöt, koulutusta vastaavien tehtävien tekeminen, potilasturvallisuus, tutkittu tieto.

Kenelle siis ollaan siirtämässä, mitä tehtäviä ja millä ehdoin? Joidenkin mielestä ei edes pitäisi puhua yksittäisistä tehtävänsiirroista. Kyseessä onkin yleensä aina laajempi työnjaon kehittäminen, ja silloin muuttuvat usein kaikki palikat työn ympärillä.

Muuttuviin palikoihin pitäisi laajentuneen tehtävänkuvan lisäksi kuulua myös palkkauksen, lainsäädännön ja koulutuksen uudistaminen. Näistä asioista on sanansa sanottavana Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Katriina Laaksosella, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesolalla sekä Joensuun perusterveydenhuollon työnjakohankkeen projektipäällikkö Tuulikki Hassinen-Ali-Azzanilla. Lue lisää tämän lehden sivuilta 30–31.


Kirjoittaja: Eva Agge

« Takaisin